maanantai 31. heinäkuuta 2017

Lomailua ja vähän töitäkin

Vielä ehtii yksi päivitys heinäkuulle
ja se onkin lomapäivitys!

Parin viime viikon aikana on tehty vähän vähemmän hevoshommia
ja vähän enemmän muuta.

Tässä ensin lomatunnelmia, ja lopussa vähän
myös hevosten kuulumisia.

Heinäkuun puolivälissä lähdin viettämään kolmen yön kylpyläloman
Tallinnassa ihan itsekseni! Oli kyllä ihan luksusta saada tehdä
ihan juuri mitä itse huvitti ja omalla aikataululla!

Saapuessani oli sateista, mutta muut päivät olivat aurinkoisia.
Kuvassa Tallinan meripäivät.

Hotellihuoneeni.

Ekan illan iltapala...

...ja jonkun aamun aamukahvi.

Siideri ja hyvä kirja omassa rauhassa, luksusta.

Vanhassa kaupungissa.

Kukkaloistoa torilla. 

Kissakahvila...

...ja sen asukkaita.


Hevosiakaan en täysin unohtanut,
vaan kävin tutustumassa Tallinnan ravirataan.



Tänne pitää päästä raveihin joskus!

Kotiin päin lähdössä.


Loma olio juuri sopivan pituinen, kiva oli taas palata
kotiin omien aarteiden luo!

Seuraavalla viikolla lomailtiin sitten koko perheen voimin mökillä,
jonka vuokrasimme läheltä kotia.
Eipä sitä kovin kauas voi lähteä mökkeilemään,
kun kotona on eläinlauma hoidettavana.
Rico-koira oli mukana mökillä, mutta muut eläimet olivat kotosalla
ja ajoin päivisin hoitamaan ne. 








Olisihan tuota mökkeilyä pitempäänkin jatkanut!
Jospa joskus saisin hankittua ihan oman mökin jostain tästä lähiseudulta!

Loppuun vähän hevosjuttuakin.
Nette ja Taika kävivät viime viikolla tekemässä
 perinteisen kesävierailun vanhusten palvelutalolle.
Tunnelma oli vähän haikea, sillä vuosi sitten mukana olleet kaksi hevosmiestä
olivat molemmat talven aikana nukkuneet pois.
Hevosilla riitti kuitenkin ihailijoita ja taputtelijoita 
ja paikalla vierailivat myös viereisen talon kehitysvammaiset.
Sää oli juuri sopiva, aurinkoinen mutta ei liian kuuma.
Ensi kesänä taas uusiksi!

Päästiin hevosteni kanssa myös lehteen, kun Etelä-Saimaan toimittaja kävi 
jututtamassa minua sosiaalipedagogiseen hevostoimintaa liittyen.


Toivottavasti teillä lukijoillakin on ollut mukava kesä,
vaikka säät eivät olekaan ihan koko ajan suosineet!

Seuraavassa postauksessa palataan taas treenikuulumisiin
ja kisasuunnitelmiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit ovat aina tervetulleita. :)
Saan saapuneista kommenteista ilmoituksen sähköpostiini, joten vastaan myös vanhempiin kirjoituksiin tulleisiin kommentteihin.