perjantai 14. heinäkuuta 2017

Heinähommia ja ihottumakuulumisia

Viime viikonloppuna sateiden väliin osui vihdoin se muutaman poutapäivän jakso, jota oli todellakin jo odotettu, ja päästiin tekemään hevosille heinät. Edellisvuonna heinähomma muodostui aikamoiseksi painajaiseksi, kun paaleja oli kärrättävä suojaan pikavauhtia, koko ajan uhkaavan sateen tieltä. Nyt sadetta ei ollut niin pikaisesti tiedossa, ja homma sujui huomattavan paljon leppoisammin. Käytiin välillä uimassa ja grillailtiin ja sitten taas jatkettiin. Iso kiitos ihanille talkooapulaisilleni joiden ansiosta ei koko hommaa tarvinnut hoitaa yksin!

Jälleen yksi kuorma menossa latoon.

Nuorisokin osallistui vähän. :)
Onpas aina mahtava helpotus, kun tietää että hevosille on tulevan talven eväät jemmassa! Omissa varastoissa on nyt heinää ainakin jouluun asti tai vähän ylikin. Koko talven heinille ei meillä ole kotona säilytystilaa, joten kevätpuolen paalit haen myyjän kuivurista tarpeen mukaan. Tänä vuonna saatiin tosi kuivat ja hyvät heinät, mutta ravitsemuksellinen laatu tietysti selviää vasta analyysin perusteella.

Heinätyöläisen hikinen selfie...
Suomi100 -juhlavuoden kunniaksi päätettiin tehdä varsinaisten heinähommien päälle vielä vähän nostalgiaheinätöitä, ja tehtiin tien varteen rivistö heinäseipäitä ohikulkijoiden iloksi. 


Viileiden säiden takia tämä kesä on ollut meidän kesäihottumaisille kaikkien aikojen helpoin! Tavallisesti Taika ja Faro ovat heinäkuun puoliväliin mennessä hanganeet sekä harjaansa että häntäänsä loimittamisesta huolimatta. Nyt polttiaisia on ollut niin vähän, että kummankaan hännässä ei ole vielä mitään merkkejä ihottumasta. Faro on harnkaillut harjaansa yhdestä kohdasta, harjan alaosasta noin parinkymmenen sentin matkalta. Taikan harja on edelleen koskematon, mutta korvissa on rupea sekä sisä- että ulkopuolella. Taika ei pidä korviin koskemisesta muutenkaan, saati silloin kun niissö on rupea, joten korvien rasvaamisesta on käyty keskustelu jos toinenkin. Faron hoitaminen on huomattavasti helpompaa, se on vain mielissään kun kutisevaa harjan kohtaa rasvataan. Kummankaan iho ei ei kuitenkaan ole mistään rikki enkä ole nähnyt niiden hankaavan mitenkään tuskaisen oloisena, sellaista rauhallista pientä hankailua vain silloin tällöin. Voi kun loppukesä ja syksykin menisivät tällä kertaa yhtä helpoissa merkeissä!

Taikan häntä kuvattu lenkille lähtiessä pari päivää sitten.

Taikan harja joka viime syksynä leikattiin siiliksi.
Tänä vuonna ei toivottavasti tarvitse leikata!

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Tytöt hiitillä

Lauantaina oli tarkoitus mennä harjoitusraveihin Faron kanssa, mutta eipä sitten taaskaan menty, sillä harkkarit peruttiin osallistujapulan takia. Kylläpä ärsytti! Faro ei sitten näköjään ikinä pääse juoksemaan. Seuraavat harkkarit ovat vasta loppukuusta, ja arvattavasti joko minulla on sitten joku muu meno tai hevonen ei ole kunnossa. Kyllä on hidasta tämä meidän eteneminen, ei voi muuta sanoa!

Päätin joka tapauksessa lähteä hiitille Lappeeseen, ja onneksi saatiin kaverikin mukaan. Faron sijasta päädyin kuitenkin ottamaan mukaan Taikan ja Neten. Taikalla oli edelleen tekemättä sekä ensimmäinen hiittireissu Lappeeseen, että ensimmäinen ajo kilpakärryillä, ja nyt oli kyllä jo aika suorittaa molemmat!

Menin paikalle ennen kaveria ja ajoin ensin Taikalla yksin, Neten odottaessa sillä aikaa katoksen karsinassa. Valjastaessa Taika oli vähän jännittynyt, mutta käyttäytyi kaikin puolin kivasti. Rata-aluehan on sille kyllä tuttu näyttelyissä käyntien osalta, mutta kärryt perässä se ei ollut ennen liikkunut täällä. Kierrettiin ensin vähän varikolla ja sitten suunnattiin radalle. Päätin etten aja vielä varsinaista hiittiä, vaan hölkkäillään vain ja  ja ihmetellään rataa. Ja kyllä siinä ihmettelemistä riittikin. Taika kiemurteli tosi paljon ja kyttäili vuoroin radan ulkopuolta ja sisäpuolta. Radalla oli lisäksemme vain yksi hevonen, mutta siihenkin meinasimme törmätä kun ajokkini seilasi radan laidasta laitaan. Kylläpä hävetti. Taikan ravi oli kuitenkin oikein hyvää eikä se lauaknnut kertaakaan. Peitsille meinasi vähän sotkeutua kuten se helposti tekee. Olin vaihtanut edellisen Savitaipaleen radalla ajelun jälkeen sekkiin kitaraudan tilalle leukalenkin, koska tuntui että Taika ei oikein kitarautaa hyväksynyt. Mutta eipä se hyväksynyt leukalenkkiä sen paremmin, vaan sekin kiristäminen sai sen tarjoamaan heti peitsiä. Taika liikkuu kyllä niin hyvässä ryhdissä luonnostaan, että eipä se taida välttämättä tarvita koko sekkiä. Pitää siis antaa sen olla tosi löysällä, tai ottaa se pois kokonaan. 

Taikan ajelu oli niin rauhallinen, ettei se paljon edes hionnut, saati hengästynyt. Mutta ihan hyvä varmaan niin, eipä joutunut ainakaan liian koville ensimmäisellä Lappeen käynnillään. Kokolaput lisätään kyllä päävarustukseen ensi kerralla, ja ehkä myös himmennin, että saadaan vähän hillittyä tuota kyttäilyä.

Kaveri saapui paikalle Kukka-tamman kanssa. Nyt Taika sai mennä karsinaan odottelemaan ja rupesin laittelemaan Netteä vuorostaan valjaisiin. Mietiskelin, että Nette on tainnut olla kilpakärryjen edessä viimeksi melkein 10 vuotta sitten, kun se juoksi viimeisen kilpailunsa. Laiton potkuremminkin varmuuden vuoksi, kun en tiennyt miten tamma pitkän tauon jälkeen käyttäytyisi.

Nette-ravuri 20 vee :)
Potkuremmille ei mitään käyttöä kyllä tullut ja askellaji pysyi koko ajan oikeana, ja Nette kulki siihen suuntaan kuin pitikin. Vauhdin osalta sen sijaan minulla ei ollut paljon päätösvaltaa. Kukka on myös aina kovasti menollaan lämmityksessä, ja yhdessä nämä kaksi painoivat menemään niin että jo lämmityskerroksilla reippain vauhti oli 1.40...Mietin, mahtaako Nette enää  varsinaisessa hiitissä jaksaa juosta ollenkaan, mutta se oli kyllä turha huoli! Käveltiin kierros ja käännyttiin kilpailusuuntaan, ja silloin Nette lähti! Vauhti sen kun kiihtyi koko ajan, ja päästyämme ensimmäisestä kurvista takasuoralle, näytti kelloni jo 1.32 -vauhtia! Kukka oli tässä vaiheessa ymmärrettävästi sortunut laukalle ja laukkasi perässä. Yritin parhaani mukaan hillitä Neten menoa, mutta eipä se paljon pidättelyistäni välittänyt vaan paineli iloisena menemään. Vasta toisella kierroksella vauhti rauhoittui ja loppusuora tultiin enää päälle 50-vauhteja. Tällainenhan ei vauhdinjako tietenkään pitäisi olla, mutta onneksi Nette ei enää ole mikään oikea ravuri! Kaverin puolesta kyllä harmitti, että heidän hiittinsä ei nyt oikein onnistunut kaahaavan kaverin takia. Mutta eipä sitä voinut muuta kuin hymyillä radalta pois tullessa. Niin ihana innokas Nette, ja ainakin sillä oli hauskaa!

Ajon jälkeen oli ilme aika väsähtänyt!
Kyllähän tuo kova ajo voimille otti. Sykkeet hakkasivat pitkään korkealla ja ilme oli kaikkensa antanut. Vaikka matkakisoissa olemme menneet pitkiä matkoja yhtä soittoa, niin eihän vauhdit siellä ole tuollaiset kuin nyt oli. Käytin Neten pesulla ja kotona kylmäilin vielä jalat kylmäysletkuissa. Kovin usein ei varmaan tällaisia ajeluita Neten kanssa harrasteta, ettei käy liian rankaksi, mutta silloin tällöin kunnon päästely tekee varmaan vain hyvää! 

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Rantareissu ja raspaus


Alkukesän kelit ovat olleet niin viileitä, että kesän ensimmäinen rantareissu oli vielä kesäkuun viimeisellä viikolla tekemättä. Säätilat ovat vaihdelleet auringonpaisteesta kaatosateeseen ja takaisin, niin että ei meinaa perässä pysyä! Eilen päätin, että nyt se rantareissu tehdään, oli keli mikä hyvänsä. Lapset ovat tämän viikon leirillä, joten vapaata aikaakin oli kivasti. Eipä muuta kuin Nette traileriin ja menoksi.

Satuloidessa paistoi vielä aurinko...
Rannalle saapuessamme paistoi vielä aurinko, mutta jo Netteä satuloidessani näin. että taivaalle oli nousemassa todella tummia pilviä. Kun pääsimme liikkeelle, oli koko taivas jo aivan pilvessä, mutta ei satanut vielä. Kiroilin jo mielessäni, että jaahas, nyt tulee ukkonen ja saadaan jättää koko veteen meno sikseen. Yritin katsella ja kuunnella, näkyikö missään salamointia tai ukkosen jyrähtelyä. Kumpaakaan en havainnut, joten paineltiin reippaasti veteen. Juuri samalla hetkellä kun Nette kahlasi järveen, alkoi sade. Eikä mikään pikku sade, vaan vettä tuli ihan kunnolla. Päätin kuitenkin, että kun nyt kerran rannalla ollaan niin mehän tehdään treenit suunnitellusti, tulkoon taivaalta mitä tahansa. Niinpä kahlattiin tuttua hiekkarantaa edes takaisin kolme "vetoa", ja aina välillä käytiin rannalla huilaamassa hetki. Koska tämä oli eka kahlailu pitkän tauon jälkeen niin tehtiin kohtuullisen lyhyet vedot eikä menty kahlaamaan kovin syvälle. Sitä paitsi sekä ilma että vesi ovat vielä niin kylmiä, että varsinaiset uimiset jätetään vähän lämpimämpiin päiviin. Pakkohan niiden helteidenkin on vielä tulla!

Tässä vaiheessa mustat pilvet nousivat jo järven ylle.


Tänään oli hevosilla vuorossa raspaus. Olin pyytänyt paikalle naapurikunnasta eläinlääkärin, joka ei ole ennen meillä käynytkään. Kaverini oli tätä lääkäriä suositellut, ja olikin oikein pätevän ja mukavan oloinen ja vähän enemmän hevosihminen kuin aikaisemmin käyttämäni kunnaneläinlääkärit. Taidetaan siirtyä käyttämään tätä lääkäriä jatkossakin, ainakin jos ei postilaatikkoon kolahtava lasku ole mikään tähtitieteellinen.

Hevosilla oli raspausväli pääsyt venähtämään omien kiireideni takia vähän pitkäksi, mutta onneksi kenenkään suusta ei silti löytynyt mitään vallan huolestuttavaa. Päin vastoin, koko nuoriso-osasto sai kehuja hyvistä ja symmetrisistä hammasrivistöistään. Sudenhampaat on kaikilta jo pois eikä uusia ollut onneksi enää putkahtanut esiin. Muutama maitohammas vielä Nopsan ja Taikan suusta löytyi, mutta eivätköhän nuo lähiaikoina vaihdu pysyviin. Piikkejä toki oli ehtinyt muodostua kaikille, joten raspaus oli ihan aiheellinen. Netenkin hammaskalusto todettiin ikään nähden oikein kelvolliseksi. Hieman aaltomaisuutta on tullut purentaan, mutta se on ihan normaalia tuon ikäisellä ja pysyy toistaiseksi kurissa ihan normaaleilla raspausväleillä.

Ainoa huolen aihe oli Nopsan outo reaktio rauhoitusaineeseen. En muista sen olleen aikaisemmin poikkeuksellisen herkkä rauhoitusaineelle, mutta nyt se alkoi rauhoituksen aikana puuskuttaa kovasti ja hikoilikin, eivätkä jalat tahtoneet kantaa ollenkaan. Olin varma, että se köllähtäisi omaan karsinaan päästyään pitkälleen, mutta jaloilleen se kumminkin jäi, pää kylläkin melkein lattiassa roikkuen. Rauhoitusaineen vaikutuksen loputtua se yskähteli useaan kertaan. Liekö sille juuri joku flunssa iskemässä, ja siksi reagoi rauhoitteeseen noin? Ihan pirteän oloinen oma itsensä se kuitenkin oli, eikä enää yskinyt, kun palautin illemmalla tammat laitumelle. Täytyy kuitenkin nyt muistaa mitata lämmöt ja sykkeet ennen kuin lähden rasittamaan Nopsaa seuraavan kerran.

Nette syömässä hammashoidon jälkeen.
Tämän illan hevoset saivat viettää selvitellen päitään rauhoituksen jälkeen, mutta huomenna lenkkeillään taas, ilman kuolaimia. Kovin monen päivän kuolaimetonta aikaa tuskin tarvitsee, kun mitään kovin radikaalia hoitoa ei kenenkään suuhun tehty.


maanantai 26. kesäkuuta 2017

Juhannushiitit ja nakujuoksut

Juoksemassa on juhannuksen aikaan käyty, niin hevoset kuin omistajakin. Juhannukseenhan perinteisesti kuuluvat kaikenlaiset juhannustaiat, joiden merkeissä pitäisi kirmailla alastomana pitkin peltoja tekemässä sitä sun tätä. Itse päätin tänä vuonna suorittaa nämä kirmailut jo viikkoa ennen juhannusta ja vähän julkisemmalla paikalla, samanhenkisessä seurassa. Olipahan aika mielenkiintoinen kokemus! :D

Padasjoen Nakukymppi juostu,
tasan tunnissa meni.
Juhannukseen kuuluu tietysti myös mökkeilyt, ja niinpä käväistiin tytön kanssa vanhempieni mökillä Kotkassa. Kylläpäs oli hyvät löylyt mökkisaunassa, vaikka merivesi olikin vielä kovin kylmää.


Mökille saapumassa.

Juhannusjuomat omalla terassilla.

Muisto juhannukselta 6 vuotta sitten,
silloin minulla oli ihmisvauva ja Netellä hevosvauva eli Gere.
 Nyt molemmat vauvat ovat jo niin isoja. :)
Sitten ne hevosten juoksut! Juhannuspäivälle saatiin sovittua Lappeen radalle treffit sairaslomansa päättäneen hiittikaverin kanssa, ja päätin ottaa reissulle mukaan molemmat pojat. Tämä oli ensimmäinen kerta kun pojat matkustivat yhdessä, ja kuten arvata saattoi niin sehän oli vähän jännää ja hieman piti aluksi polkea jalkaa ja kiljahdella. Matka sujui kuitenkin rauhallisesti eikä ajon aikana kopista kuulunut mitään ääniä. Tulipahan nyt testattua, että poikien kuljetus onnistuu tarvittaessa yksinkin. Seuraava testattava asia on, onnistuuko orin ja tamman kuljettaminen samaan aikaan...

Pojat perillä kohteessa.
Päätin, että ajan Geren yhdessä kaverin kanssa ja Faron yksikseen. Ehkä olisi pitänyt tehdä toisin päin, sillä Geren keskittyminen oli jossain ihan muussa kuin juoksemisessa, kun kaverina oli tamma. Mieluiten se olisi vai laukkaillut ja hirnuskellut ja esitellyt letkuaan ihanalle Kukka-tammalle. Muutaman kerran piti ihan kunnolla komentaa sitä ja muistuttaa, mitä raviradalla kuuluukaan tehdä. Itsekin mokailin Timer-GPS-kellon kanssa, ja meidän lähtökiihdytys meni ihan pilalle. Ekan kierroksen ajan ajoimme jonkin verran kaverista perässä, mutta sitten Kukka säikkyi radan viereisellä rinteellä leikkiviä lapsia ja laukkasi vuorostaan, Siinä saavutimme kaverin ja pääsimme ohikin, ja loppumatkan menimme keulassa. Hiitin kokonaisaika jäi alun hidastelun takia vähän päälle 2 minuutin, mutta viimeinen takasuora mentiin sentään oikein mukavasti 1.43 -vauhtia. Katoksille tullessa huomasin, että Geren sekin turpaosa oli mennyt rikki, yksi mutteri oli irronnut ja turvan päällä oleva muoviosa oli osittain irti. Voi olla että sekin haittasi keskittymistä juoksuun.

Kuva verryttelystä, 
Ajon jälkeen käytin Geren pesulla ja juotin sen, ja sitten se sai mennä katoksen takana olevaan karsinaan odottelemaan. Siellä se olikin mukavan rauhallisesti ja heinätkin maistuivat. Valjastelin Faron ja lähdettiin ajamaan. Kaveri lähti jo tammansa kanssa kotia kohti ja muutkin hiittaajat radalta häipyivät, joten ihan ylhäisessä yksinäisyydessämme saatiin ajella. Kuviakaan en Faron juoksusta siis saanut.

Faro oli tapansa mukaan lämmityksessä pörhäkkä, mutta itse hiitissä vähän laiska. Hoputella piti jonkun verran, mutta ravi oli hyvää ja Faro juoksi myös kohtalaisen suorassa eikä painanut kaarteissa niin paljon sisään kuin sillä joskus on tapana. Ravilla päästiin koko matka ja ajaksi tuli 1.46, mikä ei ole ollenkaan huono yksin juostuksi ajaksi tälle laiskurille. Lieneekö suorastaan kovin hiitti mitä ollaan ajettu.
Kotimatkalle lähdössä.
Ihan tyytyväisin mielin siis ajeltiin kotiin ja tähtäimeksi on asetettu Lappeen seuraavat harjoitusravit ainakin Faron kanssa, jos ei nyt mitään takapakkia tässä välissä ennätä tulla. 

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Juhlaravit lähestyvät

Tähän väliin mainoskatkoa!


Meidän hevosystäväinseuran perinteiset paikallisravit lähestyvät jälleen, ja tällä kertaa seuramme 115-vuotis sekä Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi myös ravit on nimetty juhlaraveiksi. Ravien jälkeen meno jatkuu tanssien merkeissä Säänjärven tanssilavalla. Tervetuloa, kannattaa tulla kauempaakin!

Ravien oman facebook-sivun läydät täältä



torstai 15. kesäkuuta 2017

Uusia hankintoja, hevossynttäreitä ja laidunelämää

Toukokuun loppu oi aikamoista hässäkkää kaikkine tapahtumineen ja kisoineen, mutta kesäkuu on onneksi alkanut vähän rauhallisemmissa merkeissä. Hevosille ei oikeastaan kuulu mitään kummempaa. Ovat laiduntaneet ja treenanneet kotona, mutta missään reissussa ei olla nyt kesäkuussa käyty, lukuun ottamatta oripoikien paria hiittireissua omalle lähiradalle.

Jotain uuttakin on siitä huolimatta tapahtunut! Puolison vaihdettua oman Audinsa uudempaan, nousi omakin autokuume sellaisiin lukemiin että asialle oli pakko tehdä jotain. Perjantaina uskollinen Hyundai sai lähteä ja tilalle saapui Nissan. Auton väri pysyi samana, mutta tässä on tilaa ja vetokykyä vähän reilummin.

Uusi vetopelini Nissan Pathfinder.
Toinen uusi hankinta olikin sitten onneksi vähän edullisempi, tai itse asiassa ihan ilmainen. Kasvattaja lupasi meille nuorena kuolleen Jörö-kanin tilalle uuden poikasen ilmaiseksi. Uuden kanilapsen oli tarkoitus saapua vasta syksyllä, mutta peruutuksen takia saimmekin sitten uuden vauvelin pikatoimituksella. Lapset nimesivät uuden kanipojan Klooniksi.

Kloonin väritys on nimeltään Madagaskar.

Meidän tallin hevosista kaikki Netteä lukuun ottamatta viettävät synttäreitään kesäkuussa. Faro vietti omiaan 4.6., Taika 10.6. ja huomenna 16.6. on Geren vuoro sekä viimeisenä Nopsa 18.6. Synttäreitä ei sen suuremmin juhlittu ja kuvatkin ovat ottamatta. Pitäisi kyllä joku päivä koittaa aktivoitua ja ottaa pitkästä aikaa rakennekuvat kaikista hevosista.

Faro vasta syntyneenä 4.6.2009. <3

Vähän isompi Faro lenkille lähdössä 4.6.2017.


Hiitillä Savitaipaleen radalla.

Baana edessä laukkahiittiä varten!
Laidunkausikin pääsi alkamaan, vaikka välillä vaikutti että kevät ja kesä etenee vallan toivottoman hitaasti. Kelit ovat edelleen olleet niin viileitä ja sateisia, että osa ajasta on latumella vietetty sadeloimet päällä. Vaan eipä tuo näytä menoa haittaavan, ja hevoset taitavat olla vain onnellisia, kun paarmat ja polttiaiset loistavat edelleen poissaolollaan. Ihottumaiset ovat silti puettuina loimiin ja huppuihin. Sateisella säällä ihotumaisten loimittaminen on oma taiteenlajinsa... Pienemmillä sateilla annan yleensä ihottumaloimien olla päällä, sillä ne kuivuvat kyllä nopeasti sateen jälkeen. Isommilla sateilla on pakko joko käydä riisumassa loimet pois tai sitten puettava sadeloimi ihottumaloimen päälle. 

Kuvat ovat ihan kesäkuun alkupäiviltä, jolloin oli niin kylmiä ja sateisia öitä että tarvittiin fleecevuorelliset sadeloimet. Nyt ollaan sentään pärjätty jo vuorettomilla versioilla.

Tammat laitumellaan.

Nopsa kesämaisemassa.

Taikan kesälook. 

Gere omalla laitumellaan. 


keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kisakauden avaus Liesjärvellä

Nette ja minä aloitettiin virallinen matkaratsukon uramme Liesjärven kisoista vajaat pari vuotta sitten 14 kilometrin kisamatkalla. Viime lauantaina palattiin samaan paikkaan vähän kokeneempana ratsukkona ja valmiina osallistumaan 48 km matkalle.

Itse asiassa tämäkin kisareissu oli ihan vähällä peruuntua, sillä oma huoltajamme ei päässytkään lähtemään mukaan. Miestä en halunnut mukaan pyytää, kun reissuun olisi täytynyt ottaa kolme lasta ja lähtö aamuviideltä koko päivän kestävälle reissulle olisi sillä porukalla ollut aika paljon vaadittu puolisolta joka siis ei ole hevosihminen. Oikeastaan en ollut edes hämmästynyt tästä tilanteesta - tänä keväänä kaikki kisatoiminta on vastustanut niin paljon, että tämä oli jotenkin jo vähän odotettavissa...Olin jo perumassa ilmoittautumista, mutta Kaivarissa tutustuin ystävällisiin kanssakilpailijoihin, jotka lupasivat hoidella myös meidän huoltomme. Niinpä päästiin sittenkin reissuun!

Lähtö oli tosiaan siinä heti viiden jälkeen aamulla, ja perillä Liesjärvellä oltiin niin että ennätin ilmoittautua ennen klo 8.45 alkavaa reittiselostusta. Kisakeskusta oli hieman muutettu aiemmasta käynnistämme, ja toimivampaan suuntaan, sillä kaikki tarvittava oli nyt ihan lähellä ilman että tarvitsi ravata minnekään pitkän matkan päähän. Reittiselostuksesta minä ja neljä muuta osallistujaa saimme ohjeet ja kartat luokkamme kahdelle lenkille, joista ensimmäinen oli 32 km ja toinen 16 km. Alku ja loppu olivat molemmissa reiteissä samat.

Eläinlääkärintarkastuksessa Neten syke oli 32 ja kaikki muutenkin kunnossa. Siispä satuloimaan ja verryttelemään lähtöpaikan vieressä olevalle ratsastuskentälle.

Muistin edellisestä reissustamme, että Liesjärven tiet ovat aika kovat ja kiviset. Tultiin kisoihin samalla kengityksellä, kuin oltiin menty edellisen syksyn Jokioisten kisat: edessä oli bootsit ja takana tavalliset rautakengät. Lisäsin bootseihin vielä ylimääräiset geelipohjalliset antamaan lisää joustoa ja tekemään hieman väljän tuntuisista bootseista istuvammat. Treeneissä bootsit ovat aina pysyneet jalassa ja samoin Jokioisten 44 km matkalla, joten en osannut yhtään olla huolissani niiden pysyvyydestä nytkään. Autossa oli varalla toiset bootsit, ja hetken mietin antaisinko ne mukaan huoltoautoon kaiken varalta. En sitten kuitenkaan antanut vaan autoon lähtivät vain hevosen juomaämpäri ja kastelupullot sekä oma jumapulloni. Jälkeen päin ajatellen olisi vain kannattanut antaa ne bootsitkin, mutta jälkiviisaushan onkin aina helppoa!

Ensimmäiset 10 km menivät ongelmitta. Kuljimme samaa matkaa kahden lämminverisen kanssa. Ravi oli vähän turhankin reipasta, mutta kaikki hevoset olivat menopäällä ja toisaalta alussa oltiin kävelty hyvän matkaa asfalttitien laitaa, joten oli ihan hyväkin ottaa siihen tärvääntyneitä minuutteja vähn takaisin. 10 km paikkeilla oli eka huolto, jossa kastelin Neten ja join itse. Hevonen ei juomaa huolinut. Tauon jälkeen lähdin jatkamaan jonon viimeisenä, ja se ei tainnut Netteä miellyttää. Lämppärit lähtivät edelläni reippaampaan raviin ja Nette siirtyi laukkaan. Annoin sen laukata kaikista muista ohi, ja vähän matkaa se meni  aivan liian kovaa, mutta tiesin että se rauhoittuisi kyllä kunhan pääsisi ensimmäiseksi. Niin se tekikin, Vähän matkaa jatkettiin menoa rauhallisessa ravissa, ja jossain kohtaa rupesin ihmettelemään että Nette ei liikkunut ihan samalla tavalla kuin ennen laukkaa vaan tuntui arkovan kavioitaan. Kun kumarruin katsomaan sen etukavioita niin tajusin ja siinä vaiheessa kyllä taisi päästä joku kirosana: Nette oli laukan aikana tiputtanut bootsit molemmista etujaloista! Enpä tosiaan tiedä miksi ne nyt lensivät, kun eivät ole koskaan ennen sitä tehneet. Eivät Neten kaviotkaan olleet mitenkään sen pienemmäksi vuollut kuin ennen ja lisäksi oli vielä ne pohjallisetkin. Suosin Netellä bootseja juuri siitä syystä, että se tiputtaa etujaloista tavalliset kengät niin  helposti, mutta tällä kertaa nyt näköjään mentiin ojasta allikkoon tässä asiassa!

Oltiin tultu jo sen verran pitkä matka, että en todellakaan halunnut kääntyä takaisin ja lähteä etsimään bootseja. Nyt olisi tarvittu se oma huoltaja ja huoltoauto mukaan, niin että olisin saanut uudet bootsit heti tilalle. Jossain vaiheessa huoltoauto ajoikin ohitsemme ja kerroin bootsiongelmasta. Heillä ei kuitenkaan ollut siinä kohtaa aikaa lähteä niitä hakemaan, joten sain pärjätä tauolle saakka kengättömällä ratsulla. Eipä siinä auttanut muu kuin antaa toisten ratsukoiden mennä ohitse ja taivaltaa hitaasti eteenpäin mahdollisimman paljon tien pehmeitä pientareita käyttäen. Sikäli kun nekään kovin pehmeitä olivat. Lähes kaikille teille oli levitetty teräväreunaista sepeliä, jota riitti pientareillekin saakka. Välillä tulin alas selästä ja kävelin Neten vieressä, sitten taas kipusin selkään. Kovasti se olisi halunnut mennä reippaamminkin, mutta pakotin sen kulkemaan rauhallisesti. Onneksi Netellä on niin hyvät kaviot, että seelvisimme kuin selvisimmekin koko noin 20 km taipaleesta kengättöminä ja eläinlääkärintarkastuksessa Nette liikkui täysin puhtaasti!


Vaikka huoltajan puute tietenkin haittasi tuossa bootsiongelmassa, niin muuten oli kyllä oikeastaan onni onnettomuudessa, että oma huoltaja ei ollut mukana ja sain huoltoapua ja neuvoja parilta ihan Suomen eturivin matkaratsastajalta! Pari ihan kullanarvoista vinkkiä tarttui korvan taakse ja varmasti tulee jatkossa hyödynnettyä. Yksi opittu juttu oli se, että tarkastukseen pitää vain uskaltaa mennä nopeammin. Olen aina itse varmistellut ja mittaillut sykettä useaan kertaan ja lähtenyt tarkastukseen vasta kun se oli reilusti alle 60, mutta nyt kokeneempi huoltajani patisti vain menemään tarkastukseen ja neuvoi lisäksi mistä kohdasta tarkalleen kaulaa kannattaa viilentää jotta se laskee sykettä parhaiten. Tarkastuksessa syke oli edelleen sen 60. Vähän tuli sanomista alkavasta kuivumisesta. Nette ei siinä vaiheessa ollutkaan vielä paljon juonut. Tarkastuksen jälkeen se onneksi joi lisää ja söi myös parkkialueena toimivalla pellolla kasvavaa ruohoa sillä aikaa kun minä söin omat evääni. Koska olin mennyt tarkastukseen aiempia kisoja pikaisemmin niin nyt tuntui tauolla aikaa olevan ruhtinaallisesti. Nette sai jälleen bootsit jalkoihinsa ja mahtoi tuntua kulku sen jälkeen mukavalta, kun kivet eivät enää tökkineet jalkapohjiin! Olin Neten selässä ja lähtöpaikalla jo pari minuuttia ennen lähtöaikaani, mikä oli selvä edistys edellisiin kisoihin, olen nimittäin aiemmin aina myöhästynyt lähdöstä vähän tauon jälkeen.

Toisen lenkin ratsastin kokonaan itsekseni ja kuten tavallista, yksin ollessaan Nette kulkee kaikkein parhaiten ja rennoimmin. Mentiin tasaista tahtia enimmäkseen rauhallisessa ravissa. Viimeisillä kilometreillä alkoi molempia vähän jo väsyttää, mutta Nette liikkui kuitenkin oikein mukavasti edelleen ja nyt bootsien kanssa kivetkään eivät niin haitanneet. Tiesin, että alkumatkan hidastelun takia aikamme ei olisi kummoinen, mutta olin aika luottavaisin mielin että selviäisimme kyllä lopputarkastuksesta. Ja niin kävikin! Liikkeissä ei ollut moittimista, syke jälleen 60 ja nyt tuli kaikista muistakin arvostelukohdista A, eli kuivumista ei enää ollut havaittavista. Hyvä huomata, että Nette kuitenkin näillä pitemmillä matkoilla ymmärtää ruveta juomaan! Lyhyemmissä kisoissa se ei välillä juonut koko reissulla pisaraakaan vaan suostui juomaan vasta kotona. 

Päästiin siis palkintojenjakoon ja vaikka jäätiin tuloslistassa viimeisiksi niin oli kyllä voittajaolo kun vaikeuksista huolimatta saatiin hyväksytty tulos! Keskinopeutemme oli 12,1 km/h eli kaikesta huolimatta jopa parempi kuin edellisissä kisoissamme. Tästä siis suunta vain eteen ja ylös! Ne kovan onnen bootsitkin olivat löytyneet helposti kun huoltajat olivat menneet nitä etsimään, joten sain nekin mukaan kotimatkalle, 

Ansaittu ruusuke!

Auton pakkausta kotimatkalle.
Kisan jälkeenkin Netellä on ollut kaikki hyvin eikä se näyttänyt mitenkään erityisen jäykältä kisaa seuraavanakaan päivänä vaan iloisesti kirmaili Nopsan ja Taikan kanssa laitumella. Omat jalkani sen sijaan olivat parina seuraavana päivänä aivan jäätävän kipeät ja nyt vasta ratsastaja alkaa taas liikkua puhtaasti. .D