keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Koelähdön yritys

Välillä tuntuu oikeasti kuin joku universumin korkeampi voima yrittäisi ilmoittaa, että minun ei kannata harrastaa raviurheilua, ainakaan Faron kanssa! Jotain vastuksia ilmenee joka ikisellä kerralla kun yritän sen kanssa radalle päästä!

Epäonnihan alkoi jo viikko sitten, kun käytiin siellä Kouvolan harkkareissa katkaisemassa sekki ja jäämässä lähdöstä pois. Ja sepä ei jäänyt ainoaksi epäonneksi. Faro on normaalisti tarhassa hyvin rauhallinen ja äärettömän harvoin teloo itseään mitenkään, mutta koelähtöä edellisenä iltana hakiessani sen sisälle, totesin että toisen takajalan sisäpuolella on haavoja kahdessa kohtaa, vuohisessa ja kintereessä. Pintanaarmuilta ne näyttivät vain, mutta ei tuollainen tietenkään ole hyvä juttu silloin kun juuri pitäisi juoksemaan mennä. Kävin tutkimassa tarhan ja laitumen siltä varalta että sinne olisi joutunut jotain terävää, mikä on nuo haavat voinut aiheuttaa, mutta ei sieltä mitään löytynyt. Kai se sitten on omalla jalallaan saanut nuo aikaan.

Viikon mittaan ilmeni myös kaikenlaisia muita pienempi vastuksia joita en nyt kaikkia edes jaksa luetella. Kaiken kruunasi sääennuste, joka lupasi ravipäiväksi kaatosadetta aamusta iltaan. Aamulla arvoin pitkään, soitanko ja perunko osallistumisen. Kintereen tilanne näytti hyvältä, mutta vuohinen oli vähän lämmin ja turvonnut. Kävin taluttamassa ja juoksuttamassa Faroa ja se vaikutti kuitenkin liikkuvan ihan normaalisti ravissakin. Päätin, että mennään nyt käymään ravipaikalla ja jätän sen sitten pois, jos ravi ei kovemmassa vauhdissaa kuljekaan.

Upeita kuvia sentään  saatiin, näiden takia jo kannatti mennä!
Lämmityksessä kilpailusuunnan vastaisesti kaikki tuntui kuitenkin olevan hienosti. Hevonen oli pyrkivän oloinen ja korvat hörössä ravasi vähän turhankin reippaat lämmittelykierrokset. Kylläpäs olikin hieno tunne pitkästä, pitkästä aikaa ajaa ihan oikeissa raveissa yleisön edessä (vaikkei sitä yleisölä koelähtöjen aikaan vielä niin paljon ollutkaan) upouudessa ajopuvussa. Sääkin poutaantui päivän rankkasateiden jälkeen niin, ettei uudet valkoiset housut edes kuraantuneet.

Niín hieno ja pörhäkkä poika. :)
Hieno tunne vain valitettavasti katosi saman tien kun käänsin hevosen kilpailusuuntaan. Kaikki menohalu katosi ja se könkkäsi selvästi sitä osumaa ottanutta oikeaa takajalkaa. Startattiin kuitenkin, mutta meno oli niin vaikeaa että keskeytin jo puolen kierroksen jälkeen ja tulin radalta pois. Kyllä harmitti, mutta hevosen kannalta se oli ainoa oikea teko. Nyt pitää hoidella jalka kuntoon ja koska olen itsepäinen tyyppi, niin en ota universumin viestejä kuuleviin korviini vaan koelähtöön mennään uudestaan heti kun kaikki on taas kunnossa.


Suurin ilon aihe oli jälleen Faron hieno käytös ravipaikalla! Aiemmin aika hankalastakin tyypistä on kehkeytynyt jo suorastaan leppoisa ravikaveri!

maanantai 11. syyskuuta 2017

Suomenhevonen 110 -tapahtuma

Eilen sunnuntaina 10.9. järjestimme suomenhevosviikon loppuhuipennukseksi Suomenhevonen 110 -tapahtuman. Itse en järjestelytohinoilta ehtinyt kuvata yhtään mitään, mutta onneksi paikalla oli useampikin taitava kuvaaja, ja upeita kuvia löytyy netin täydeltä. Tässä muutama esille! Ensimmäinen kuvan on ottanut Tauno Outinen, muut ovat Miira Ikosen käsialaa.

Matkaratsun juottoa (tosin eihän se tapansa mukaan oikeasti juonut...)

Aika juhlava hetki kun Finlandia-hymnin soidessa marssittiin esiin!

Matkaratsastusnäytöstä.




Päivän muita esiintyjiä odottelemassa vuoroaan.

Korkeushyppykilpailussa hyppyvuorossa ruuna Noviisi.

Upea työhevosori Esu valjastusnäytöksessä.

Ravilähtö, jossa oli myös montehevonen mukana.

Lahjoitettiin ravikuningattaren taustajoukoille taulu.

lauantai 9. syyskuuta 2017

Hukkareissu ja suomenhevospäivä

Tiistaina tehtiin Faron kanssa totaalinen hukkareissu Kouvolaan! Harkkareissa oli juuri niin kuin meille tehty sarja: 1.45. Juuri sitä vauhtia herran pitäisi koelähdössä pystyä pötkimään. En saanut ketään kaveriksi, mutta ei se mitään: kyllä me pärjätään keskenäänkin, ollaanhan ennenkin pärjätty. Lapset koulutielle, hevonen koppiin, kärryt kyytiin ja menoksi.

Hyvinhän me perillä kohteessakin pärjäiltiin. Tällä kertaa saatiin katos, jossa oli molemmin puolin umpiseinät, joten viereisistä hevosistakaan ei tarvinnut välittää mitään. Aikaa ei ollut liikaa, mutta ehdittiin kuitenkin ihan hyvin radalle lämmittelemään.

Harkkareissa oli mukana tavallista enemmän hevosia ja ilmassa oli suorastaan suuren urheilujuhlan tuntua. Aurinko paistoi, hevonen oli virkeä ja fiilis oli hyvä. Faro kävi jopa vähän kuumana ja suorastaan toivoin, että olisin laittanut korvat kiinni, sen verran se reagoi takaa tulevien hevosten kavioiden kopseeseen. Radanhoitokalustoakin oli runsaasti radalla ja kaiken kaikkiaan oli harvinaisen vilkasta. Hyvää harjoitusta tietysti on kaikki tällainen!

Saatiin lämmiteltyä, siirsin hevosen käyntiin ja kävellen odoteltiin omaa starttia. Kunnes muutamaa minuuttia ennen starttia Faro vähän nykäisi päätään ja: naps - sekki meni poikki. Tai ei koko sekki, vaan lukko jolla sekki tulee kiinni silojen koukkuun. Joka tapauksessa, se tiesi ongelmaa. Farolla ei ilman sekkiä ajamisesta tule yhtään mitään, ja uutta en mistään saisi näin nopeasti tilalle, varsinkaan kun ei ollut kaveria mukana auttamassa. Eipä auttanut kuin jäädä lähdöstä pois ja ajaa kotiin. Harmitus oli suuri, mutta minkäs teet, sattuuhan näitä. Itse asiassa kerran minulle on käynyt samalla tavalla ihan oikeassa startissa, Faon mummon Pörrin kanssa. Silloin kiskoin koko sekin irti ja ajoin ilman, mutta kovin hyvin ei taidettu siinä lähdössä pärjätä.

Kauheaa, kun sitä tunteekin itsensä vanhaksi tajutessaan, että on oikeasti ajanuyt kilpaa jo Faron ja Geren mummolla ja äidillä! Mutta sovitaanko että en ole vanha, olen vain aloittanut raviurheilun nuorena. :D

Enks mä päässytkään juoksemaan??
Keskiviikkona sitten tehtiin vähän onnistuneempi reissu. Nyt oli suuntana oman kylän keskusta, ja homman nimi oli Hevonen tulee kylään! Tämä oli valtakunnallisen Mahdollisuuksien hevonen - kampanjaan kuuluva tempaus, jonka merkeissä käytiin suomenhevosilla tervehtimässä lapsia, vanhuksia ja kunnan edustajia sekä pyörähdettiin myös torilla ilmisten pällisteltävinä. Tempaus järjestettiin maidän sekä naapurikunnan hevosystäväinseurojen nimissä ja se toteutettiin samanaikaisesti molemmissa kunnissa. Kummassakin kunnassa liikkeellä oli kaksi hevosta, ja meidän kunnan edustustehtävä lankesi jälleen kerran minun hevosilleni! Mukaan lähtivät Nette ja Taika. Nette veti valjakkovaunuja seuramme miesväen ohjastamana, ja itse ratsastin Taikalla. Mietin, mikä pukeutuminen olisi juhlavin, ja päädyin pukeutumaan kouluratsastajan asuun, vaikkei se ihan mukavuusalueellani olekaan. Mutta uskokaa tai älkää, joskus olen jopa koulukisoihinkin osallistunut ja sen vuoksi omistan myös siihen soveltuvat vaatteet. Tulipahan niillekin pitkästä aikaa käyttöä!

Aika monta jännitysmomenttia oli matkassa mukana. Nette oli viimeksi ollut valjakkovaunujen edessä toukokuussa Lappeen raviradan hevostapahtumassa, ja silloin se tarjosi meille aika vauhdikkaat kyydit! Kylällä ajellessa se on kuitenkin aina käyttäytynyt hyvin, joten toivoin hermoilujen jääneen raviradalle.

Taika taas oli nyt ihan ensimmäistä kertaa kylän keskustassa ratsastettuna. Talutettuna se on siellä pari kertaa ollut, kun olemme vierailleet vanhusten luona. Luotin kuitenkin siihen, että kyllä se Neten perässä kulkee minne vain. Ainut kysymysmerkki olivat valjakkovaunut. Niitähän Taika ei ollut vielä koskaan nähnyt. Suostuisiko se kulkemaan niiden perässä vai pelkäisikö niitä kuollakseen? Jotenkin olen nyt viime aikoina kuitenkin uskaltanut ruveta luottamaan Taikaan, joten luotin että pärjäisimme nytkin.

Taika ja minä valeasuissa. Näyttääpä Taika isolta ja ihan oikealta ratsulta!
Valjasteltiin hevoset vaunujen omistajan pihassa. Ennen liikkeelle lähtöä näytin Taikalle vaunuja, ja helpotuksekseni se ei reagoinut niihin mitenkään, haisteli niitä vain kiinnostuneena, ja liikkeelle lähdettyämme se tallusteli reippaasti aivan vaunujen takan, hyvä ettei yrittänyt kiivetä kyytiin. Kehuin Taikaa kovasti koko matkan ensimmäiseen vierailukohteeseen. Kylän raitilla tuntui olevan kovasti liikennettä ja takaa tulevia autoja Taika pikkuisen hätkähteli, mutta pysyi hyvin hallinnassa kuitenkin. 

Ensimmäiset vierailukohteet olivat vanhusten paikkoja. Niissä kaikki sujui hienosti. Nette vähän steppaili, kun olisi pitänyt seisoa paikallaan, mutta Taika yllätti totaalisesti rauhallisuudellaan ja seisoi paikallaan kuin tatti. Kolmannessa vanhusten paikassa Nette alkoi olla jo oikeasti hankala. Ilmeestä näki, että se alkoin taas suivaantua koko hommaan. Seuraavaksi kurvattiin kunnantalolle, missä luovutettiin kunnanjohtajalle Hevoset ja kunta - kirja. Viekäähän te lukijat tuo kirja myös omien kuntienne johtajille, jos ette ole vielä vieneet! Kirjoja saa tilata maksutta Hippoliksesta. 

Viimeisenä olivat vuorossa lasten tapaamiset päiväkodilla ja koululla. Päiväkodilla lapset olivat turvallisesti verkkoaidan takana, ja Taika jopa ihan omasta halustaan meni aidan viereen lähelle lapsia ja ojenteli turpaansa taputeltavaksi. Kylläpä olin ylpeä pienestä urheasta tammastani! Koululla sen sijaan lapset olivat aukealla pihalla ja hälinä oli todella kova. Vähän piti jo toppuutellakin lapsia lähentelemästä hevosia liian innokkaasti, ettei sattuisi mitään, ja suurin osa meidän puheistakin taisi hukkua hälinään.. Nette ei tässä vaiheessa enää suostunut seisomaan ollenkaan paikallaan vaan kiersi ympyrää pihalla sillä välin kun Taika seisoi paikallaan. Mutta saatiinpa joka tapauksessa käytyä kaikki sovitut paikat läpi ilman mitään katastrofeja, siitä sopii olla jo tyytyväinen! Lopuksi kurvailtiin parit kunniakierrokset torilla ja sitten oli tuo parisen tuntia lestänyt reissu heitetty!

Tässä mennään kylän pääkadulla, takana jo parin tunnin reissu
ja hevosten ilmeet alkaa olla sen mukaiset!
Hevoset pääsivät traileriin syömään heiniään ja meillä ajureilla ja ratsastajillakin oli sen verran nälkä että paineltiin syömään kylän ravintolaan.

Reissusta jäi kokonaisuutena hyvä fiilis, ja varsinkin Taikan hienosta selviytymisestä oli valtavan ylpeä! Pienestä ja arasta varsasta on kasvanut iso, näyttävä, upea ja rohkea ratsu. Miten hieno siitä vielä tuleekaan, kun jo nelivuotiaana selviytyy tällaisista hommista näin hyvin!?

Homma onnellisesti ohi! Taika relaamassa.
Neten osalta sen sijaan olen vähän huolissani. Se tuntuu stressaantuvan valjakkovaunuilla ajamisesta kerta kerralta enemmän. Vaunut ovat hienot, mutta sepä ei paljon auta jos niiden vetäminen on hevoselle epämiellyttävää. Ja kun vaunut ja valjaat eivät ole minun niin minun on vähän vaikea vaikuttaa niiden miellyttävyyteen tai epämiellyttävyyteen. Nyt päätinkin, että lopetetaan Neten kanssa vaunuajelut ainakin toistaiseksi. Peruin ensi sunnuntaille suunnitellun valjakkoajoesityksen, ja mennään  tapahtumaan esittelemään vain matkaratsastusta, josta me molemmat tykätään! Ehkä saan joskus hankittua meille ihan omat valjakkovaunut, ja palataan sitten siihen asiaan. Nette on minulle niin tärkeä ja rakas, että en halua laittaa sirtä tekemään mitään sellaista, mistä se ei tykkää. 

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Jännittävä syyskuu!

Elokuu vaihtui syyskuuksi, ja kai se on nyt vähän pitkin hampain myönnettävä, että on kesän sijaan alettava puhua syksystä. Syyskuulle on kuitenkin onneksi luvassa niin paljon jännittäviä juttuja, että eipä tässä ehdi paljon kesän loppumista murehtimaan! Nyt on traileri liikkunut useamman kerran viikossa tallin pihasta milloin treeneihin, milloin kisoihin, milloin johonkin muuhun tapahtumaan, ja samanlaista on tiedossa tuleville viikoille. Tällaista sen elämän kuuluukin olla. :)

Eilen oli suuntana vaihteeksi Lappeen ravirata ja kopin kyydissä Gere. Käytiin ajamassa harjoitusraveissa 2 minuutin sarjassa. Lisäksemme lähdössä oli vain tuttu hiittikaverimme Pekka. Gere on ollut kotona treeneissä taas aika jäykän oloinen, eivätkä pari viimeistä hiittiä ole kovin lupaavan tuntuisesti menneet. Viikolla hevonen oli kuitenkin kotitreeneissä sen verran vetreämmän tuntuinen, että uskallettiin lähteä mukaan. Lämmityksessä kilpailusuunnan vastaisesti Gere tuntuikin suorastaan jopa hyvältä, eikä se noissa juoksuvermeissä taida näyttää ihan niin rumalta rääpäleeltäkään kuin kotona tarhassa seisoessaan. 

Kuvissahan se näyttää suorastaan komealta!
Ennen lähtöä tein yhden reippaamman kiihdytyksen kilpailusuuntaan, ja siinä ravi ei tuntunutkaan niin hyvältä vaan Gere tuntui vetävän toista takajalkaa. Varsinaisessa startissa lähdin liikkeelle tosi varovasti ja jättäydyin alussa Pekan taakse. Ekan kurvin jälkeen noustiin Pekan rinnalle ja rinnakkain juostiinkin loppumatka. Aika hyvin saatiin pidettyä tasainen 2 minuutin vauhti. Välillä ravi tuntui ihan hyvöltä, mutta välillä toinen takajalka ei oikein pysynyut vauhdissa mukana ja meno oli epävarmempaa. Pari kertaa Gere hiukkasen haparoikin, mutta ei laukannut. Sen verran jäätiin viimeisessä haparoinnissa, että Pekka pysyi pikkuisen edellä. Pekan aika oli 2.05,3 ja meidän 2.05,4. Eipä siis vauhdissa tosiaan ollut hurraamista, mutta ihan positiivista, että mentiin ravia ja hevonen toimi hyvin.

Rinnakkain mennään, taitaa olla toisen kierroksen alusta.

Kameraan oli vahingossa jäänyt lyhyempi putki, joten suurin osa kuvista oli aika kaukaa.
Myös varikolla Gere käyttäytyi hienosti. Hirnuskeli kyllä kavereille, mutta ei potkinut tai riekkunut mitään ylimääräistä ja löysällä narulla käveli perässä pesupaikalle. Sykkeet laskivat nopeasti niin kuin aina. Kunto Gerellä kyllä olisi kohdallaan, kunhan vain saataisiin tuo ravi rullaamaan paremmin. 

Gerellä on ollut nyt parilla hiitillä sekä näissä harkkareissa pikalukolliset valjaat ja kärryt, jotka ostin sille käytettyinä. Ovatpas ne kyllä ihanan nopeat pukea verrattuina perinteisiin valjaisiin ja kärryihin, joita minulla on aiemmin pelkästään ollut. Ajon aikana kuitenkin ihmettelin, että jotenkin kärryn aisa tuntui vetävän valjaita toiselta puolelta taaksepäin. Tarkistin valjaat ja katsoin että kaikki remmit sekä pikalukon kiinnitykset olivat molemmilta puolilta symmetriset. Vasta kotona, kun otin kärryt pois trailerin peräöstä, satuin katsomaan niiden aisoja tarkemmin ja huomasin, että toinen aisa on selvästi muutaman sentin toista pitempi ja pikalukko myös eri kohdalla. No eipä ihme, että tuntui vähän toispuoleiselta! Liekö näihin kärryihin sitten jossain vaiheessa toinen aisa uusittu ja silloin tullut vähän eri pituinen tilalle? Isäntä lupasi tutkia mitä asialle voi tehdä, että saadaan aisat saman mittaisiksi. Onhan tuokin saattanut Geren juoksemista häiritä, kun ei se juokseminen sille muutenkaan niin helppoa ole. Parasta Geressä on se, että se kuitenkin juoksee aina mielellään ja tekee parhaansa, vaikka homma sille aika hankalaa vielä onkin.

Seuraava yritys on Gerellä reilun parin viikon päästä, jolloin suunnataan vaihteeksi Kouvolan suuntaan harkkareihin. Tässä välissä olisi Faron määrä osallistua koelähtöön, jos nyt kaikki menee suunnitelmien mukaan. Loppukuun jännittävin tapahtuma tulee olemaan Lohjan matkakisa, johon lähdetään näillä näkymin sekä Neten että Taikan kanssa.

Jos kelit eivät nyt muutu oleellisesti kesäisemmiksi, niin  tästä taisi tulla lyhyin laidunkausi ikinä! Tammojen iso laidun puretaan lähipäivinä pois ja teen tammoille vielä yhden pienemmän laitumen lähemmäs tallia. Hevoste ovat olleet yöt vielä ulkona, mutta loimia on joutunut jo pukemaan päälle.

Tallissa on pesun jälkeen tehty vähän remonttia ja vaihdettu seiniin uusia eristeitä. Talli on ollut käytössä nyt 11 vuotta ja sinä aikana olivat rotat verottaneet aika lailla villoja seinien välistä, vaikka tallissa on kissa, ja myrkyttettykin on. Täytyy vaan näköjään myrkyttää vielä ahkerammin. Pieniä kosteusvaurioitakin oli rakenteissa, vaikka tallissa on lämmitys ja koneellinen ilmanvaihto. Nyt on kuitenkin kaikki taas priimakunnossa ja talli valmiina ottamaan vastaan asukkaat. 

Ihana puhdas hamppukarsina odottaa käyttäjää.
Ensi viikolla 4.-10.9. vietetään Suomenhevosen viikkoa, ja tavallista juhlavammissa merkeissä, sillä onhan nyt Suomen 100-vuotisjuhlkavuoden lisäksi myös suomenhevosen 110-vuotisjuhlavuosi. Me Savitaipaleen Hervosystäväinseuralaiset järjestäömme yhdessä naapurikunnan Lemin Hevosystäväinseuran kanssa suomenhevostapahtuman sunnuntaina 10.9. Meidän tallista siellä esiintymässä ovat Nette ja Taika. Tulkaahan paikalle kaikki lähistöllä asuvat blogin lukijat!



maanantai 28. elokuuta 2017

Jäitä hattuun ja kylmää vettä niskaan

Otsikko kuulostaa ehkä negatiiviselta,
mutta päivän tulos oli kyllä positiivinen!
Liesjärvi on minulle ja Netelle jo tuttu kisapaikka, sillä lauantain reissu oli jo kolmas kerta, kun kisasimme siellä. Kisareitti 48 km luokassa oli täsmälleen sama, jonka kertaalleen jo toukokuussa taivalsimme, ja osa kilpakumppaneistakin ennestään tuttuja. Tällä kertaa mukana oli oma huoltaja, ja lähtökohdat olivat siinä mielessä paremmat kuin edellisellä kerralla. Lopulta saimme tiimiimme vielä ylimääräisen huoltajan, kun yhden kisakumppanin hevonen ei saanutkaan lähtölupaa ja sen huoltaja tarjoutui meidän avuksi. Apu olikin ihan tarpeen ja oikeastaan ihmettelen, miten edellisellä kerralla pärjäsin niinkin hyvin yksin, kun nyt tuntui että kolmellakin ihmisellä oli kädet täynnä työtä!

Bonushuoltajalla sattui vieläpä olemaan
juuri oikean väriset vaatteet! :)
Viime kisasta viisastuneena laitoin tällä kertaa Netelle kuolaimettomien sijaan kuolaimelliset suitset, ja huolehdin että varabootsit kulkivat mukana huoltoautossa koko ajan. Sääennuste lupaili epävakaista, joten pakkasin itselleni varavaatetta mukaan ja pukeuduin vedenpitävään takkiin. Hanskoja otin mukaan kaksin kappalein, ja ihan tarpeen ne kyllä olivat. Melko kolea keli oli elokuuksi.

Reissuun lähdettiin aamulla vähän kuuden jälkeen, ja perillä kisakeskuksessa oltiin puolen kymmenen jälkeen, juuri sopivasti ennen klo 9.45 alkavaa reittiselostusta. Nette jäi vielä traileriin odottamaan siksi aikaa, kun kuuntelin reittiselostuksen ja hoidin paperiasiat kansliassa. Kahvitkin ehditiin vielä hyvin juoda ennen kuin oli aika viedä Nette alkutarkastukseen.

Oltiin sovittu, että tällä kertaa huoltajani Hannu hoitaisi harjoituksen vuoksi Neten esittämisen tarkastuksissa. Menin itse mukaan alkutarkastukseen, mutta silti Nette näytti vähän hermostuvan kun sitä pitelikin joku toinen, ja metsässäkin taisi näkyä jotain epäilyttävää. Kovasti Nette jotain pälyili silmäkulmastaan, ja syke oli reilusti normaalia korkeampi, 48. Kaikki arvostelukohdat olivat kuitenkin A:ta, ja lähtölupa saatiin. Eipä muuta kuin varustelemaan hevosta kohti ensimmäistä, 32 km pituista lenkkiä. Kymmenisen minuuttia ennen starttia olin selässä verryttelemässä yhdessä neljän muun starttiluvan saaneen ratsukon kanssa. Olimme jälleen luokan ainoa suomenhevosratsukko. Lyhyempiin luokkiin sentään osallistui muutama muukin suokki.

Lenkin alussa on parin kilometrin asfalttiosuus, joka on aikaisemmilla kerroilla pääasiassa kävelty, mutta nyt päästeltiinkin ravia heti alusta lähtien. Eipä tuo haitannut, tiessä oli piennarta sen verran ettei asfaltilla tarvinnut kopsutella, ja Netellä sitä paitsi etujaloissa bootsit pohjallisineen joustoa antamassa. Käännyttiin hiekkatielle ja jatkettiin reipaassa ravissa. Katselin kelloani ja totesin, että vauhti oli kyllä jotain muuta kuin suunnittelemani 13 km/h - taisi olla pikemminkin lähellä kahtakymppiä. Nettehän ei ainakaan alkumatkasta suostu porukasta jättäytymään, mutta päätin, että jossain vaiheessa huollon yhteydessä jättäydyn, jos vauhti jatkuu yhtä reippaana. Kuolaimien ansiosta Nette pysyi nyt käsissä ihan toisella tavalla kuin viimeksi, eikä yrittänyt rynnätä väkisin muista ohi, mutta ei sitä kyllä jättäytymään olisi saanut. Kieltämättä oli hienokin tunne viilettää siinä suomenhevosella samassa porukassa valkoisten arabien ja paljon isommissa kisoissa kisanneiden kilpakumppanien seurassa! Yhtään ei oma ratsu tuntunut muita huonommalta, vaikka tiesin, että jossain kohtaa täytyy laittaa jäitä hattuun ja hidastaa vauhtia.

Enimmäinen huolto taisi olla 5 km paikkeilla ja se toteutetiin vauhdissa niin, että kastelin vain Neten kaulaa kastelupulloilla ja jatkettiin saman tien eteenpäin. Ensimmäinen pitempi huolto tehtiin 10 km paikkeilla. Juuri ennen huoltopaikkaan saapumistamme alkoi taivaalta tulla todella jäätävää vettä niskaan ja taisi siinä seassa olla rakeitakin. Viilennyspuoli tuli siis hoidettua ainakin tehokkaasti, kun luontokin siinä auttoi. Netelle tarjottiin juomista, mutta ei se tainnut tässä vaiheessa vielä paljon juoda. Päätin, että nyt on oikea hetki jättäytyä muusta porukasta, ja odottelin sen verran että toiset olivat kadonneet näkymättömiin. Sen verran paljon minulla on kisaviettiä, että hankalalta tuntuu noin tehdä, mutta päätin, että nyt on vain maltettava pysyä omassa suunnitelmassani, riippumatta siitä mitä toiset tekevät.

Yksin jäätyämme jatkettiin ravilla, mutta hidastin vauhtia hieman. Vettä satoi edelleen ja ratsastushousut alkoivat olla aika märät. Ajattelin kiitollisina kuivia housuja, jotka voisin vaihtaa päälleni tauolla. Hevoselle sen sijaan ei ollut mukana mitään ratsastusloimea, vaikka jossain vaiheessa sellaisenkin pakkaamista mietin. Tuntui kuitenkin liiottelulta elokuussa, mutta näköjään nykyajan elokuussa ei välttämättä olisikaan ollut! Nyt oli kuitenkin pärjättävä ilman.

Ohitimme sen kohdan, jossa Nette viimeksi ryöstäytyi laukkaan ja bootsit lensivät jorpakkoon. Ajattelin tyytyväisenä, että märät vaatteet ovat kuitenkin pieni ongelma, kun muuten kaikki oli nyt niin paljon paremmin kuin edellisellä kerralla. Jatkettiin samaan rauhalliseen tahtiin enimmäkseen ravaillen ja välillä vähän kävellenkin. Hieman kyllä kaihersi ajatus kisakumppaneista, jotka siellä edellä painelivat jättäen meidät koko ajan kauemmas taakse. Mutta päätin, että nyt pidetään liiallinen kisavietti aisoissa ja jäitä hatussa, ja tehdään omaa suoritusta sillä tasolla joka tällä hetkellä on meille realistinen.

Kilometrejä alkoi olla mittarissa jo yli parikymmentä, ja aloin pikkuhiljaa kaipailla huoltojoukkoani. Kisalenkin takimmaisessa osassa oli jonkin matkaa huoltokieltoaluetta, mutta arvelin sen jo tässä kohtaa päättyneen. Vähän ajan päästä huoltoautoni ajoikin meitä vastaan. Siinä kohdassa ei ollut kuitenkaan sopivaa pysähdyspaikkaa, joten huikkasin että ajakaa johonkin sopivampaan kohtaan ja jatkoin eteenpäin. Tultiin risteykseen, josta käännyttiin vähän isommalle tielle, ja siinä huoltajat odottelivatkin minua. Keskinopeuteni oli vauhdikkaan alun ansiosta edelleen jotain 15-16 km/h, joten hieman hämmästyin, kun huoltajat alkoivat touhottaa, että missä sä oikein viivyit, me oltiin jo huolissaan, ja toiset kuulemma menivät tästä jo VALOVUOSIA sitten ohi. Aika tiukastikin taisin heitä infota siitä, että olen itse asiassa edellä suunnittelemastani aikataulusta, ja kellon käyttö on huoltajillekin ihan sallittua. No, ihan hyvässä yhteisymmärryksessä huolto muuten sujui, juomaa saivat sekä hevonen että ratsastaja, ja hevonen lisäksi viilennystä. Satulahuopa oli valunut vähän taaksepäin, ja mietin pitäisikö sitä korjata, mutta se olisi vaatinut selästä laskeutumisen, joten päätin, että sillä mennään nyt maaliin asti.

Reitin loppupuolella on aika paljon kovaa, terävää sepeliä, jonka kanssa silloin kevään kisoissa tuskailimme kun taivalsimme ilman etukenkiä. Nyt sepeli oli jakautunut tien keskiosaan ja reunoihin, niin että ajourissa sitä ei juurikaan ollut, ja urissa ratsastamalla pystyi melkin joka kohdassa ravaamaan. Vain alamäet otettiin käynnissä ja muuten jatkettiin rauhallista ravia. Osa maastoista näytti aivan vierailta ja tosi kauniita maisemiakin oli matkan varrella. Edellisellä kerralla ne taisivat jäädä minulta rekisteröimättä, kun raivosin ja tuskailin tippuneiden bootsien takia ja keskityin vain siihen että jotenkin pääsisimme maaliin.

Vähän ennen maalia maisemat alkoivat näyttää taas tutummilta ja kohta kisakeskus vilahtelikin jo näkyviin metsikön takaa. Pieni hämmennyksen hetki tuli, kun olin kääntymässä vasemmalle pienelle tielle, joka aikaisemmin on vienyt maaliin. Tällä kertaa mikään opaste ei kuitenkaan ohjannut sinne. Siirryin käyntiin ja jatkoin vähän epävarmana suoraan, ja siellähän se maali olikin suoraan meidän edessämme, eri paikassa kuin aikaisemmin. Huoltajatkin olivat heti maalilinjan takana vastassa. Hyppäsin alas, riisuttiin satula ja käveltiin trailerin luo. Siellä viilennykset ja sykkeen mittaukset ekä jalkojen huuhtelu. Bootsi oli vähän hangannut toisen etujalan vuohista, mutta ei onneksi niin paljon että sitä olisi päälle päin huomannut, Huuhdottiin jalkoja vähän ja sitten lähetin Neten huoltajien kanssa kohti tarkastusta. Kylläpä tuntui oudolta lähettää Nette sinne ilman minua. Aika kiinni me taidetaan olla toisissamme, ja mikäs ihme se onkaan, kun 20 vuoden ajan olemme melkein kaiken tehneet vain kahdestaan! Toisaalta olin kuitenkin tosi iloinen, että pääsin itse heti vaihtamaan kuivaa vaatetta päälle ja syömään eväitäni. Kohta Nettekin palaili tarkastuksesta. Hyvin oli mennyt: syke oli 54 ja paperissa sievä A-rivistö. Tarjottiin taas juomaa eteen, jalat pestiin vähän paremmin ja sitten Nette pääsi vähäksi aikaa maistelemaan herkullista vihreää ruohoa, jota Liesjärven kisakeskuksessa aina riittääkin joka puolella!

Nopeastihan se tauko aina kului kuten aina, ja kohta oli aika taas varustaa hevonen matkaan ja lähteä toiselle, 16 km pituiselle lenkille. Vaihdettiin kuiva satulahuopa ja puhtaat suojat, ja itsellänikin oli kuivat kamppeet päällä. Vähän kauhuissani kyllä katselin taivaalle nousevia todella tummia pilviä ja arvelin, että saatettaisiin saada taas kylmää vettä niskaan ja vielä isommasti kuin ensimmäisellä lenkillä. Vaan eipä se auttanut muu kuin lähteä matkaan ja toivoa että tuuli veisi pilvet sittenkin johonkin muualle. Selässä taisin olla vain muutamaa minuuttia ennen ilmoitettua lähtöaikaani, mutta se riitti hyvin, ja ylitin lähtölinjan heti luvan saatuani. Kisakumppanit olivat tietysti lähteneet toiselle kierrokselle jo paljon aiemmin, lukuun ottamatta yhtä jonka matka oli päättynyt tarkastukseen. Sade alkoi melkein saman tien, kun olimme ylittäneet lähtölinjan, ja ajattelin että jaahas, tästä tulee todella märkä taival. Onneksi pilvet kuitenkin ottivat toisen suunnan ja loppumatkasta saimme taittaa taivalta jopa auringonpaisteessa. Ei tarvinnut pelätä hevosen kylmettymistä, ja itsellekin tuli melkein hiki, kun olin lisännyt toiselle lenkille omaan vaatetukseen vielä yhden hupparin. Fiilis oli kuitnekin ihan superhyvä, kun alkoi olla sellainen tunne että kyllä tästä hyväksytty suoritus tulee ja vieläpä ilman mitään kommelluksia!

Saimme taivaltaa koko toisen lenkin ihan omassa rauhassamme välillä ravaille, välillä vähän kävellen. Vain yksi huolto pidettiin puolivälin paikkeilla. Tällä kertaa huoltajillakin pysyivät jäät hatussa, ja kehuivat vain että hyvin olen pysynyt aikataulussa. No, niinhän minä olin koko ajan pysynyt, heillähän se ongelma vain oli silloin ekallakin lenkillä. ;) Nette oli tässä vaiheessa jo hyvinkin rauhallinen taivaltaja, ja pari kertaa sain jopa vähän hoputtaa sitä, jotta se jatkoi ravilla eikä ruvennut vallan kävellä tallustelemaan. Vahdin kelloani ja totesin, että olimme melkoisen mukavasti suunnittelemassamme ajassa. Vaikka Nette ei ollut enää hirveän menohaluinen, niin sen liikkeet tuntuivat tässä vaiheessa kisaa paljon paremmilta, kuin joskus muulloin lenkn loppupuolella. Hyvinkin letkeästi kulki ravi edelleen. Koko kisan ensimmäinen laukkapätkä otettiin vasta 45 km paikkeilla. Olen aina valittanut, että Nette ei osaa laukata hitaasti, mutta voin kertoa, että nyt se kyllä osasi. Aivan ihanaa rauhallista keinuhevoslaukkaa laukattiin pieni pätkä. Jos aion joskus mennä Netellä koulukisoihin, niin täytyy siis varmaankin ennen kisoja käydä tekemässä 45 km maastolenkki. :D

Maalia lähestyessämme Nettekin taisi muistella sitä vanhaa maalipaikkaa, ja meinasi kääntyä vasemmalle menevälle pikkutielle. Korjasin sen kuitenkin oikeaan, ja rauhallisessa ravissa ylitettiin maalilinja. Jällee riisumiset ja sykkeen mittaukset, jalkojen huuhtelu ja huojentunut toteamus, että bootsin hankaama kohta ei ollut mennyt toisella lenkillä yhtään pahemmaksi. Passitin taas Neten huoltajineen kohti tarkastusta ja aloin itse pakkailla kamoja autoon. Iloinen joukko palaili tarkastuksesta jälleen A-rivistön kanssa, 60-sykkeellä ja siis hyväksytyllä suorituksella! Keskinopeutemme oli 13,3 km/h, eli tavoitteeni toteutui aika lailla täydellisesti. Jäi sellainen fiilis, että ihan hyvin oltaisiin vielä voitu taivaltaa tuohon perään yksi lenkki lisää. Seuraavan kerran kun Neten kanssa yhdessä kisaamme, uskallamme siis siirtyä yhtä pykälää pitemmälle kisamatkalle, joka on sitten jotain päälle 60 km. Missä tämä tapahtuu, en vielä tiedä, sillä seuraavissa kisoissa tosiaan otetaan Neten ja minun osalta muutama askel taaksepäin ja palataan takaisin 1-tasolle. Nette saa selkäänsä uuden ratsastajan, eli nykyisen huoltajani Hannun, ja itse puolestani otan alleni nuoremman sukupolven ratsun eli Taikan. Harjoituksia ollaan nyt pidetty kotioloissa viikottain, ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan niin Lohjan kisoissa syyskuun lopulla ollaan liikkeellä tällä uudella kokoonpanolla.

Palkintojenjakoa odotellessa Nette ehti vetäistä yhden verkollisen heinää.

Ruusuketta vastaanottamassa,
lisäksi saatiin laatikollinen näkkäriä.


perjantai 25. elokuuta 2017

Valmistautumista talveen

Kelit alkavat näyttää uhkaavasti siltä, että kesä on ohi ja syksy tekee kovaa vauhtia tuloaan. Olisin kyllä mieluusti ottanut vielä jonkun ihanan hellejakson tähän elokuun loppuun, mutta haaveeksi tuo näyttää jäävän. Lämpötilat liikkuvat 12-14 asteen paikkeilla, vettä tulee taivaalta joka päivä ja paarmojen sijaan kärsitään jo hirvikärpäsistä.

Viime viikolla oli sen verran lämpimämpiä päiviä, että sain hoidettua yhden inhokkihomman, nimittäin tallin pesun ja desinfioinnin. Uskomattoman likaiseksi se talli aina vuodessa meneekin! Vielä täytyisi tehdä siirtotallille sama käsittely, se on onneksi paljon pienempi homma! Hamppukuiviketta laitoin tilaukseen kolmen lavan verran. Nyt aletaan siis olla valmiina syksyyn ja sisäruokintakauteen. Hevoset ovat vielä laitumilla yötä päivää, tarpeen mukaan loimitettuina, ja saavat ollakin vielä mahdollisimman pitkään.

Talli vastapestynä.
Faro on saanut hyvin menneiden harkkarien jälkeen vetää henkeä. Eilen sai vuorostaan radalle lähteä Gere. Mentiin Lappeen radalle ja saatiin hiittikaverikin mukaan. Rata olikin kuraisempi kuin olimme osannut odottaa, eikä kummallakaan kuskilla ollut tietenkään kuravaatteita mukana. Joten minä sitten ajelin verkkareissa ja kaveri ratsastushousuissa, ja kyllä meni molempien vaatteet pyykkiin sen reissun jälkeen. Naamakin oli yltä päältä kurassa ja toki myös hevonen varusteineen. Mitään uusia ennätyksiä ei kuraisella radalla tehty, vaan vauhti jäi päälle kahden minuutin. Ihan kohtuullisen hyvä hiitti kuitenkin. Ensi viikolla hiittaillaan alkuviikosta uudestaan, ja sitten mietin uskaltaisiko ilmoittaa Geren 2.9. harjoitusraveihin, jos siellä on 2 minuutin sarja. 1.50 on sille vieläkin ehkä liian kovaa. Hyödyllisempää se olisi ajella 2 minuuttia ravilla, kun 1.50 laukkaillen.

Katoksilla ennen hiittiä ja vielä siinä vaiheessa puhtoisena. :)
Tämän päivän ohjelmassa on kisavarusteiden pakkaamista, sillä huomenna aikaisin aamulla startataan  Neten kanssakohti Liesjärven kisoja. Menen siellä siis 48 km kisan, joka onki jo tuttu juttu, sillä kisareittikin näyttää olevan täysin sama kuin viimeksi. Pähkäilin, olisinko uskaltanut ilmoittautua pykälää pitemmälle matkalle, joka olisi ollut 64 km, mutta päädyin kuitenkin menemään tämän saman matkan vielä uudestaan ja tällä kertaa toivottavasti vähän onnistuneemmin. Tavoitteena siis on, että hevonen pysyy hallinnassa koko matkan ja kaikki kengät jalassa ;) sekä että päästäisiin vähän kovempaan keskinopeuteen kuin viimeksi. Viime kerralla keskinopeus oli hirmuisilla kavio-ongelmilla höystettynä 12,1 km/h, joten ilman noita ongelmia pitäisi ainakin 13 km/h tai kovempikin olla täysin mahdollinen. Tällä kertaa meillä on oma huoltaja mukana, joten lähtökohdat ovat ainakin paremmat kuin viimeksi. Mutta eipä sitä koskaan tiedä mitä yllätyksiä matkalle sattuu, yleensä aina jotain!

tiistai 22. elokuuta 2017

Hieno orhi harkkareissa

Edellisessä postauksessa esitetyn kisasuunnitelman mukaan meidän piti mennä tänään harjoitusraveihin Mikkeliin. Pari päivää sitten huomasin, että näköjään Kouvolassakin alkavat taas harjoitusravit kesätauon jälkeen. Kouvolaan on parikymmentä kilometriä lyhyempi matka kuin Mikkeliin, joten suunnattiinkin sitten sinne. Tallipoika Hannukin ehti avuksi ja kuvaajaksi, vaikka harkkarit olivatkin keskellä päivää. Sää oli sumuinen ja tihkusateinen, mutta kunnon sadetta ei onneksi tullut eikä ollut kovin kuraistakaan, ja sumukin hälveni sen verran että kuvatkin onnistuivat ihan hyvin. Kyllä olikin kiva saada pitkästä aikaa myös muutama ajokuva eikä vain katospönötyksiä!

Itseä jännitti taas ihan  törkeästi. Pitäisi päästä ajamaan säännöllisesti, mielellään joka viikko, sillä pitemmät tauot aiheuttavat aina kamalan jännityksen. Ja nämä sentään ovat vain harjoitusraveja...miten paljon mahtaakaan sitten oikeissa raveissa jännittää?!

Valmistautumista...
Faro ei onneksi jännittänyt, vaan vaikutti hyväntuuliselta ja innostuneelta. Se on kotonakin ollut nyt pirteän oloinen, ja sama meininki jatkui radallakin. Ravi oli hyvää ja hevonen menohaluinen. Meillä oli lähtö numero 2. Ennen ekaa lähtöä käytiin verryttelemässä kilpailusuunnan vastaisesti 3 kierrosta, ja mentiin katoksille huilaamaan vähäksi aikaa ennen omaa lähtöä. Katoksella ja varikolla Faro tapansa mukaan vähän pullisteli ohi kulkeville hevosille, mutta radalla käytös oli ihan 100-prosenttisen hyvää ja ori keskittyi omaan juoksemiseen.

Verryttelyssä.

Volttaamaan menossa.
Meidän lähdössä oli 5 hevosta, joista 4 oli suokkeja ja yksi lämpöinen. Meidän numero oli 4. Volttaus sujui ongelmitta, tosin lähdin aika rauhallisesti ettei vain tulisi laukkaa. Tosin se oli varmaan turhaa varmistelua sillä Faro ei ollut missään vaiheessa sen tuntuinen että aikoisi laukata. Ajoin sisäradan jonoon ja siellä ajoinkin koko matkan. Ekalla kierroksella Faro painoi aika hurjasti ohjille ja tuntui, että se olisi mennyt ihan heittämällä toisista ohi, jos olisi vain kääntänyt sen ulospäin. Mutta koska tässä oli tarkoitus ajaa 1.50 niin sitähän ei voinut tehdä vaan kiltisti ajettiin jonossa. Toiselle kierrokselle tultaessa Faro lakkasi painamasta, ja vähän hiljensikin niin että täytyi pari kertaa hoputtaa sitä menemään. Hoputus sai sen vilkaisemaan minua ihan kuin sanoen, että itsehän olet koko ajan jarrutellut, etkö nyt olekaan tyytyväinen kuin hidastin? Mutta viimeisellä takasuoralla se ryhdistäytyi taas ja loppusuora tultiin oikein hyvää vauhtia. Koko porukka tuli maaliin samassa ryppäässä. Mitään tuloksia tai aikoja ei Kouvolassa kerrota, mutta väliaikojen perusteella meno oli aika lailla sitä 1.50 mitä pitikin.

Faro majakkaturpansa kanssa jonossa kolmantena.
Onhan Faro tätä samaa vauhtia mennyt jo ennenkin eikä tässä sinänsä ollut mitään ihmeellistä, mutta supertyytyväinen olin siksi että tyyli oli ihan erilainen kuin ennen. Noin menohaluinen se ei ole ollut koskaan ennen, ja ravikin tuntui tosi varmalta ja hyvältä.

Upea orhini <3.
Suunnitelma on se, että kahden viikon päästä ajetaan vielä yhdet harkkarit, ja sitä seuraavalla viikolla mennään koelähtöön. Koelähdössä Faron pitää mennä 1.45 tai sen alle oleva aika, ja sen pitäisi olla täysin mahdollinen, ainakin jos sattuu hyvä päivä ja sopivaa juoksuseuraa.

Lisää jännitystä on luvassa jo sitä ennenkin, sillä tämän viikon lauantaina kisaillaan Neten kanssa Liesjärvellä matkakisoissa!